Reeta oli koulun iltapäivä kerhossa viiteen asti. Soitin kerhoon ja kysyin, että tuleeko neiti koululle vai meneekö kotiin. Kotiin oli kova hoppu. Kun sain viimeisen hieronnan tehtyä niin jo soi puhelin kotimatkalla. Reetan isä soitti ja sanoi, että tiedänkö missä neiti on.

- Lauralla, vastasin

- Ei ole. Etkö tiedä missä ekaluokkalainen on. Kyllä ton ikäisen menot pitäisi tietää. Kohta se juoksee kartsalla pitkin öitä.

Soitin neidille joka ei ollutkaan kotona niin kuin isänsä väittää... Oli kaupassa Lauran kanssa. Tarkemmin sanottuna tytöt olivat menneet ostamaan pitsaa itselleen... Ja kaupasta pikkukarkitpatukat. Tytöt kävelivät touhukkaina meille syömään.

Turha sanoa, etteikö tämä lapsi pärjää. Paha vika vain on tullut siitä, että ei kerro isälleen kaikkea ihan totuuden mukaisesti. Kun ei kuulemma jaksa kuunnella iskän hössötystä... Että voisiko isä lopettaa sen hössötyksen niin säilyisi luottamus puolin ja toisin lapsen kanssa. Reetan äitikin seilasi pitkin Myllymäkeä ekalla luokalla. Ja pimeällä mentiin tuikkista. Ihan tosi. Pimeällä oltiin ulkona.

Se on vain niin vaikeaa irrottaa siitä narusta minkä varassa lapsi on ollut. Mutta ehkä neidillä on hyvät eväät elämään: järkeä vaikka muille jakaa, rohkeutta ja kyky erottaa oikea väärästä sekä luottamus puhua KAIKKI äidilleen.

Ja mitä pupuun tuleen niin tarvii tulla katsomaan. Perjantaina ei ehdi, mutta ehkä lauantai aamuna ennen Hauholle menoa?

Neiti sai tänään matikan kokeesta täydet pisteet.